SANKTHANS - TANSKALAINEN JUHANNUS
Teksti ja kuvat: Jann Kuusisaari

Tapa juhlia keskikesää on ikivanha ja tanskalaiset ovat tehneet sitä jo kaukaisista ajoista lähtien. Tanskassa juhannusta kutsutaan yleisesti nimellä sankthans (Sankt Hans) Pyhä Hans, mutta joskus tapaa myös nimityksen midsommer (keskikesä). Pyhällä Hansilla tarkoitetaan Johannes Kastajaa. Jo varhaiset kristityt jakoivat vuoden Jeesuksen ja Johanneksen kesken. Jeesukselle tuli joulu ja Johannekselle keskikesän juhla juhannus.

Juhannuksen aikaan on luonto täynnä voimaa, jonka se on imennyt auringosta vuoden pisimpänä päivänä. Juhannus on siksi onnen juhla. Taikauskoiset ihmiset uskoivat ennen, että voima oli maagista voimaa. Juhannusaattona keräsivät noidat ja parantajat monia niistä lääkeyrteistä, jotka sitten käytettiin kuluvana vuotena parantamaan erilaisia sairauksia. Tunnetuin näistä yrteistä oli isomaksaruoho, sankthansurten (sedum telephium), jolla uskottiin olevan ihmeellisiä ominaisuuksia. Uskomuksen mukaan se pystyi kertomaan ihmisen kohtalon. Tapana oli, että rakastunut tyttö poimi kaksi isomaksaruohoa - yhden itselleen ja yhden henkilölle johon oli mielistynyt. Tyttö laittoi sitten yrtit vierekkäin kattopalkin rakoon. Jos varret yön aikana taipuivat kohti toisiaan oli se hyvä merkki, mutta jos ne taipuivat pois toisistaan, täytyi hänen kokeilla uusilla yrteillä seuraavana vuonna. Joskus tapahtui, että "valittu" tiesi tästä ja kävi salaa kääntelemässä varsia - suuntaan tai toiseen.

Mutta kaikkein voimakkain taika juhannusaattona oli pyhien lähteiden ihmeitä tekevä vesi, jonka uskottiin muuttuvan lääkkeeksi. Ympäri maata oli lähteitä joille tehtiin pyhiinvaelluksia. Jotkut joivat lähteistä ja jotkut peseytyivät niissä, mutta taika vaikutti vasta kun vaeltaja oli yöpynyt lähteen luona. Perinne lähteillä vierailuista on nykyään melkein hävinnyt.

Kokkoperinne on sitä vastoin koko ajan vahvistumassa. Alunperin sanottiin, että poltetaan "Pyhän Hansin liekkiä" tai "ilon liekkiä", ja se taphtui yleensä mahdollimman korkella paikalla, jotta tuli näkyisi mahdollisimman kauas. Kokkojen hohde piti pahuuden - noidat ja pahat voimat - loitolla. Kokon ympärillä tanssittiin ja laulettiin musiikin tahdissa ja juhannusiltana saivat lapsetkin olla myöhään valveilla.

Aluksi juhannuskokko oli vain yksi monista kokkotraditioista. Esimerkiksi helluntaina ja valpuriniltana poltettiin kokkoa. Mutta lopulta kokkoperinne liitettiin kiinteästi vain juhannusaattoon.

Paikoittain ei käytetty varsinaista kokkoa vaan tuli laitettiin heinänippuihin, joita heiluteltiin pitkien seipäiden päissä. Nykyiset tanskalaiset juhannuskokot muistuttavat rakenteeltaan suomalaisia risukokkoja.

Alunperin piti juhannuskokko sytyttää "uudella" tulella, joka tehtiin hankaamalla kahta puunkappaletta yhteen. "Uusi tuli" oli voimakas taikakeino, ja jos esimerkiksi karjasairaus vaivasi, niin tuli sammutettiin kaikista kylän uuneista ja uunit sytytettiin sitten uudestaan "uudella tulella". Joissain museoissa voi vielä nähdä näitä "uusituli-tolpppia" palomerkkeineen, joita on käytetty tekemään "uutta tulta".

Kokon sytyttämiseen käytettiin "uutta tulta" siitä syystä, että juhannuksena poltettava kokko ei ollut alunperin mikään "teloituskokko" vaan maanviljelijän varoittava tuli. Tarkoituksena oli pitää keskikesän erityisen aktiiviset pahat voimat poissa. Erään papin kertomuksessa 1667-luvun Jyllannista kerrotaan, että tulen valaisemien peltojen ajateltiin olevan erityisen hedelmällisiä ja tuottavia.

Juhannusnoita, joka tanskalaiseen tapaan poltetaan kokon päällä, on epäsuorasti seurausta siitä uskomuksesta, että noidat ja pahat voimat ovat erityisen vaarallisia juuri juhannusaattona. Kristin uskossa ei puhuttu noidista ensimmäisen tuhannen vuoden aikana. Vasta 1200-luvulla alkoi usko noitiin tulla mukaan kuvaan, ja aiheutti seuraavina vuosisatoina kauheita seurauksia monille naisille - ja miehille - ympäri Eurooppaa. Tanskassa poltettiin ensimmäinen noita vuonna 1540 Stegessa, ja viimeinen virallinen noidan poltto tapahtui 4. huhtikuuta vuonna 1693, kun 74-vuotias Falsterilainen Anne Palles mestattiin ja poltettiin roviolla. Mutta niinkin myöhään kuin vuonna 1722 heitettiin noita kokkoon Sallingissa. Yksinomaan Tanskassa menetti tuhansia noidiksi syytettyjä elämänsä liekeissä. Aina toiseen maailmansotaan asti on esimerkkejä siitä, että Tanskassa on vainottu noidiksi epäiltyjä ihmisiä.

Vaikka maaseutuväestön juhannuskokossa ei ollut noitaa, oli noidalla kuitenkin osansa kokkoperinteessä. Kansan parissa uskottiin, että noidat olivat erityisen aktiivisia "pyhinä iltoina" ja kulkivat keräämässä aineosia taikakeitoksiinsa. Tulen uskottiin pitävän noidat poissa.

Mutta missään vanhoissa kertomuksissa tai kirjoituksissa ei ole mainintaa siitä, että nimenomaan juhannuksesta olisi poltettu noitia kokolla. Tämä makaaberi muisto aikaisempien aikojen noitien poltosta on kohtalaisen uusi. Vasta 1800-luvun loppupuolelta alkoi yleisesti olla puhetta noitanukkien polttamisesta. Juhannusnoita esiintyi aluksi keskiluokan ympäristössä, kouluissa ja seminaareissa. Eräitä ensimmäisiä dokumentoituja esimerkkejä tapahtumasta on tavattu saksalaisten maahanmuuttajien parissa Kalundborgin alueella 1920-luvulta.

Muissa pohjoismassa ei tällaista noitien polttoperinnettä juhannuskokoissa tunneta. Mutta Saksassa ja Itävallassa on vastaavia traditioita. Epämiellyttäviä hahmoja esittävien olkinukkien teloittaminen on tosin hyvin yleinen tapa, joka tunnetaan esimerkiksi Saksassa. Nukkeja kutsutaan monilla nimillä - esimerkiksi Juudas - ja niitä poltetaan kokoissa vuoden eri aikoina, vaikka varsinaisia noitanukkeja ei esiinnykään. Perinteen arvellaan joka tapauksessa saaneen alkunsa Saksasta.

Nykypäivän tanskalaiseen juhannuksenviettoon kuuluu olennaisena osana hauskanpito ja juhliminen. Kaupungeissa on yleensä järjestetty kokkojen yhteyteen jonkinlaista ohjelmaa kuten yhteislaulua ja kokkopuheita. Juhannuskokkoja voi olla useampia hyvinkin lähellä toisiaan ja juhlijat vaeltavat usein kokolta toiselle osallistuen aina paikalliseen ilonpitoon. Kokkojen yhteydessä järjestetään joskus myös myyjäisiä, ruokailua, konsertteja ja ilotulitusta. Kaupungeissa löytynee jokaisen vähänkin suuremman kokon lähettyviltä tanskalaiseen kulttuuuriin niin olennaisesti liittyvät makkara- sekä kaljavaunut.

Uudemman ajan ehkä tärkeimpiä perinteitä kokon ja noidan lisäksi on erityisen viisun - Midsommervisen - laulaminen. Juhannusaattoa vietetään Tanskassa aina 23. kesäkuuta ja itse juhannuspäivä on - ellei se satu viikonloppuun - tavallinen työpäivä.